Uusia retkikohteita naapurikunnissa: merellinen Siuntio

Uusia retkikohteita naapurikunnissa: merellinen Siuntio

Jos omat kotikulmat kyllästyttävät ja kävelytiet ovat kansoittuneet aurinkoisten säiden nauttijoista, kannattaa kääntää katse naapurikuntaan tai vaikka vähän kauemmaskin. Meidän retkikohteemme on tällä kertaa Siuntion kunta läntisellä Uudellamaalla. Se sijaitsee n. puolen tunnin ajomatkan päässä Helsingistä. Siuntion naapureita ovat Kirkkonummi, Inkoo, Lohja ja Vihti. Siuntiossa luonto on helposti saavutettavissa, mutta sen lisäksi sieltä löytyy historiallisia kohteita. Tiedot eri kohteista on kuitenkin haastavaa löytää, ja retkeilijänä on vain ihmeltävä, ettei Siuntion kunta ole brändännyt itseään paremmin. Tässäkin jutussa on vain yksi esimerkki siitä, mitä kunta tarjoaa.

Meri ja kalliot Siuntossa Etelä-Suomi
Retkikohteessa riittää kallioita

Kun saapuu Siuntioon Kirkkonummen suunnalta, kannattaa kääntyä tieltä nro 51 vasemmalle Pikkalaan. Pikkala tunnetaan golfkentistä, mutta jos malttaa jatkaa golfkentiltä eteenpäin, tulet Störsvikiin. Störsvikissä voi valita ensimmäiseksi retkikohteeksi Kolavikenin. Kolavikenistä on hyvä tietää, että se oli pitkään suljettuna puomilla. Nykyään Kolavikenissä on iso parkkipaikka sekä wc:t retkeilijöille. Siellä on myös hyvät opasteet ja mikä parasta: olet muutaman askeleen päässä merenrannalta. Huikeimmat elämykset odottavat kuitenkin retkellä Kolavikenistä Sandvikeniin etenkin, kun kävelet rantaa pitkin ja saavut korkeimmalle kohdalle Ålandsbergetille. Kolaviken-Sandviken reitti ei ole esteetön, ja maasto on osittain aika vaativaa. Eskari-/kouluikäisen kanssa voi kuitenkin patikoida ainakin Ålandsbergetille, Kannattaa etenkin kesäaikaan muistaa liikkua pitkälahkeiset housut jalassa, koska matkalla on heinikkoa.

Siuntion Störsvikistä Inkoon Kopparnäsiin (kuvakaappaus sivulta uuvi.fi)

Sandvikeniin ei ole pakko mennä Kolavikenin kautta vaan voi valita helpomman reitin Störsvikin vedenpuhdistamon kautta ihanan metsän halki. Reitti sopii hyvin huonojalkaisemmillekin ja myös lapsille. Eri vuodenaikoina kannattaa kiinnittää huomiota jalkineisiin. Syksyllä ja keväällä reitti saattaa olla märkä ja mutainen. Sandvikenissä on upea hiekkaranta, joten jos sää sallii, niin ota uikkarit mukaan. Sandvikenissä löytyy makkaranpaistopaikka ja ulko-wc.

Sandvikenin saavuttaa myös naapurikunnan Inkoon Kopparnäsistä. Älä mene kaikkien kansoittamiin kohteisiin Kopparnäsissä vaan suuntaa autolla Sandfjärdeniin ja sieltä kävellen Siuntion puolelle. Vaikka alla olevat kuvat ovat kesäisiä, niin alue on mahtava kohde mihin aikaan vuodesta tahansa. Olemme itse mm. hiihtäneet meren jäällä.

Seuraavassa Metroretkien tarinassa tutustutaan pohjoisempaan Siuntioon ja sen kulttuurihistoriaan. Sitä odotellessa tutustu muutamaan hyvään linkkiin Siuntion valloittamiseksi omatoimisesti.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.